Tykkään tuomaroinnista, vaikka bändikilpailu on lähtökohtaisesti ihan järjetön asetelma. On absurdia, että eri-ikäiset, erikykyiset ja erityyliset bändit kisaavat toisiaan vastaan, ja voitosta päättää musiikkialan "asiantuntijoista" koostuva tuomaristo. Toivottavasti Kukko-kisaan osallistuvat bändit ovat mukana riittävän kevein mielin.
Vaikka palaute-onelinereista saattaa ehkä mahdollisesti joskus jäädä jotain käteen, minä uskon vahvasti siihen, että bändin on seurattava ennen kaikkea omaa sisäistä johdatustaan. Siitä ei seuraa mitään hyvää, jos ilmaista kaljaa lipittävien tuomarien mielipiteet otetaan liian tosissaan.
Koska mielipiteistähän tässä on kyse. Kaikki on subjektiivista.
Tykkään olla tuomarina, koska tykkään nähdä bändejä livenä ja miettiä, mitä hyvää ja huonoa niissä minusta on. Sitähän minä teen muutenkin.
Vastustan kaikkea yleistämistä, mutta vastoin tapojani tyypittelen nyt muutaman stereotyyppisen bändikisabändin.
On mahtavaa nähdä ihan äskettäin perustettuja alle parikymppisten jannujen bändejä, jotka eivät ole soittaneet kuin muutaman keikan. Usein näissä bändeissä on joku lahjakkuus, yleensä kitaristi, joka kannattelee hommaa. Vaikka musiikki olisi kuinka mitäänsanomatonta ja soitto horjuvaa, mietin aina, kuinka siistiä on, että tämäkin bändi on perustettu. Tyypit voisivat tehdä elämällään jotain vahingollista ja typerää, mutta ne haluavat soittaa. Se on ihan käsittämättömän hieno asia. Bändi tulee olemaan niille tyypeille arvokas juttu elämän loppuun saakka, jatkoivat ne sitten soittamista tai eivät.
Sitten on niitä bändejä, jotka ovat viimeisen päälle ammattimaisia. Kaikki on mietitty ja yhdessä keskusteltu. Soittotaidot ovat ihan priimaa ja esiintyminen harjoiteltua. Ainoa ongelma on, että biisit ovat täysin mitäänsanomattomia tai sitten tyylitaju tai karisma puuttuu kokonaan. Tässä liikutaan todella harmaalla alueella, koska kaikki on subjektiivista. Hyvä mutta epäkiinnostava -luonnehdinta pätee minusta todella moneen menestyväänkin bändiin. Usein näistä bändeistä nousee esiin yksi palavasilmäinen hahmo, jonka visio koko juttu ilmeisesti on. Muut ovat sitten mukana huvin ja harrastuksen vuoksi, ja se näkyy juuri fiiliksen ja karisman puutteena. Tällaisista bändeistä jää paskin fiilis, koska on vaikea nähdä, että niistä enää voisi tulla bändejä, joista minä voisin tykätä.
Lopuksi on tietenkin ne oikeasti hyvät bändit. Ne joissa soittotaito, näkemys, tyylitaju, karisma, biisit ja fiilis kohtaavat. Genre voi olla mikä tahansa, kunhan musiikki ei ole liian geneeristä. Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä fiilistä, jonka täysin ennalta tuntematon, oikeasti helvetin laadukas bändi saa aikaan. Viime vuonna tuli vastaan monta bändiä, joista oli vaikea keksiä mitään huonoa. Toivottavasti rima pysyy korkealla tänäkin vuonna.
Tyypittelyä voisi jatkaa, koska kaikki eivät todellakaan mene näihin kolmeen lokeroon. Parasta on kuitenkin juuri se, että kahta ihan samanlaista bändiä ei ole tullut vastaan.
Semmosta. Jospa tekisin jotain töitä välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä mieltä minä olen, entä sinä?