Vaalien suurin jännitys ja hysteria ajoittui ykköskierroksen kalkkiviivoille, jolloin Pekka Haavisto nousi ohi Paavo Väyrysen toiselle kierrokselle. Niinistöä Haaviston noste ei enää riittänyt haastamaan.
Toisella kierroksella uurnille vaivautui huomattavasti harvempi kuin ensimmäisellä. Niinistö onnistui keräämään lähes 700 000 ääntä ensimmäisen kierroksen pottinsa päälle, Haavisto vain hiukan yli 500 000. Äänimäärien ero kasvoi vajaasta 600 000 äänestä lähes 800 000 ääneen. Selvä peli.
Haaviston kampanjasta on jo paljon sanottu ja siitä julkaistaan keväällä kuulemma kirjakin. Kampanja oli monella tavalla ennennäkemätön, ja on kiinnostavaa nähdä millaisia tulkintoja siitä vielä tehdään. Minä uskon, että se teki monelle Haaviston kannattajalle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle hyvää. Ultra Bran väliaikainen paluu oli tosin pieni miinus.
YLEn vaaliasiantuntija Risto Uimonen näkyy aamun uutisissa arvelevan, että Haaviston homous ratkaisi vaalit. Tämä keskustelu oli vaalien ärsyttävin piirre. Ymmärrän keskenkasvuisten teinien ahdasmielisyyden, mutta en aikuisten ihmisten. Tosin nythän näytti siltä, että Haaviston homous oli nimenomaan nuorille yhtä yhdentekevä asia kuin Niinistön heterous.
Uimosen johtopäätös vetää mutkat suoriksi. Kyllä minäkin uskon, että moni homofoobikko äänesti näissä vaaleissa ensisijaisesti homoa vastaan, mutta en usko, että tämä sentään ratkaisi vaaleja. Ja siitä olen varma, että homofobia on joka tapauksessa katoava luonnonvara. Mielenkiintoinen on Uimosen lausunto "miljoona ihmistä äänesti Haavistoa siitä huolimatta, että hänellä oli nämä tietyt rajoitteet". Minä luulen, että aika merkittävä osa tuosta miljoonasta ei huomannut Haavistolla minkäänlaisia rajoitteita.
Niinistö on nyt ainakin ehtinyt varautua tulevaan rooliinsa. Hän lupasi tammikuussa, että mikäli hänet valitaan, hän perustaa korkean tason työryhmän selvittämään, millä keinoin lasten ja nuorten hyvinvointia voitaisiin nykyisestä parantaa. Tämä on minusta todella kovan luokan vaalilupaus, ja Niinistö myös palasi siihen vaali-iltana voiton selvittyä. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten asia etenee.
Listaan muutamia lähtökohtia työryhmän työhön.
1. Työryhmään on valittava vahva edustus nuorten kanssa työskenteleviä ja/tai nuoria ihmisiä. Työryhmällä on oltava elävä ja monipuolinen tuntuma siihen, millaisessa todellisuudessa lapset ja nuoret elävät vuonna 2012 ja mistä heidän ongelmansa johtuvat. Kun pääpointtina on syrjäytymisen ehkäisy, työryhmän täytyy tuntea ja ymmärtää syrjäytyneiden nuorten tarinoita ja ajatusmaailmaa. Työryhmän täytyy tietää, mitä nuoret haluavat.
2. Työryhmän on keskityttävä paitsi nuoriin, myös rakenteisiin. SATA-komitean mahalasku on tuoreessa muistissa. Ne ongelmat, jotka komitean piti ratkaista, ovat yhä olemassa. Moni syrjäytynyt nuori kamppailee sosiaaliturvajärjestelmän älyttömyyksien kanssa lannistumiseen saakka. Asiat täytyy järjestää niin, että sekä sosiaaliturva että työmarkkinat toimivat järkevästi ja työnteosta on aina tekijälleen hyötyä. Suosittelen Osmo Soininvaaran kirjaa aiheesta.
3. Nuoret eivät syyllistämällä ryhdistäydy. Suuret ikäluokat ovat hallinneet Suomea vuosikymmenten ajan. Maailma on kuitenkin muuttunut viimeisinä vuosikymmeninä paljon ja nopeasti. Syrjäytyneille nuorille ei kannata kertoa kuusi-seitsemänkymppisten "kun minä olin nuori" -sankaritarinoita. Huono itsetunto on keskeinen osa ongelmaa, eikä se parane osoittelemalla, että vika on sinussa. Nuoria on kuunneltava ja heiltä on kysyttävä.
4. Päihde-, mielenterveys- ja sosiaalityö ei lopu koskaan. Nuoria täytyy osata rohkaista. He tarvitsevat ihmisiä, jotka osaavat kuunnella kauhistelematta rankkojakin tarinoita. Heille täytyy osata antaa tukea ja toivoa paremmasta huomisesta. Jos nuoren keskeinen kokemus elämästä on se, että kaikki on ollut jo vuosikausia päin helvettiä, ei hänestä tule millään kovin äkkiä tuottoisaa veronmaksajaa. Tämä kaikki vaatii hyvin koulutettuja ihmisiä ja rahaa.
Olen mielihyvin työryhmän käytettävissä.
