Olen ihmetellyt, kun monella taholla on sanottu, että Niinistössä ja Haavistossa ei ole mitään eroa. Erot ovat minusta varsin selvät. Kun Niinistö sai nyt kilpakumppanikseen vahvasti tulevaisuuteen katsovan, globaalisti ajattelevan ja liberaalin ehdokkaan, hän alkaa helposti näyttää konservatiivisemmalta kuin onkaan. Homofoobikot Niinistön kannattajakunnassa eivät malta pitää mölyjä mahassaan, ja sekin näkyy ääninä Haaviston sarakkeessa. Tosin minusta tässä ei nyt äänestetä homoa tai heteroa, vaan parasta ehdokasta.
On käsittämättömän fantastista jos Haavisto yltää voittoon, mutta Niinistön voittokaan ei ole maailmanloppu.
Joka tapauksessa tässä on nyt jotakin kertakaikkisen kihelmöivää. Ehdokkaiden erot näkyvät pienissä asioissa. Kun Niinistö lähti musiikkitalolta kokoomuksen vaalivalvojaisiin, hän sujahti tietenkin tumman loistoauton takapenkille. Haavisto käveli Tavastialle. Kumman luulette kaapanneen kansan sympatiat?
Ehdokkaiden varallisuusselvityksessä Niinistö oli odotetusti kärjessä ja hänen kampanjabudjettinsa on selvästi suurin, peräti nelinkertainen Haaviston kampanjaan nähden. Vaikka kuinka taistelisi ahneutta vastaan ja toistelisi että suu säkkiä myöten, se ei ole oikein uskottavaa, kun tukijoukot mälläilevät pohjattomista rahalaareistaan holtittomia summia kampanjaan. Niinistö edustaa väistämättä pääomaa ja eliittiä, vaikka tekisi itse minkälaisia avauksia. Minä luulen, että tällainen vanhanaikainen asetelma osoittautuu vielä yllättävän elinvoimaiseksi tekijäksi äänestyspäätöksissä.
Itsehän lahjoitin ennen ykköskierrosta Haaviston kampanjaan 3 euroa ja lahjoitan nyt toiselle kierrokselle varmaankin 6 euroa.
Molemmat ehdokkaat ovat puhuneet paljon nuorten syrjäytymisestä ja unohdetusta sukupolvesta. No mietitäänpä. On joukko päihde-, mielenterveys- ja velkaongelmaisia nuoria miehiä. Heille menevät puhumaan vuorollaan Niinistö ja Haavisto, Niinistö varmaan siellä tumman loistoauton takapenkillä ja Haavisto bussilla. Kumman luulette voittavan nuorten luottamuksen puolelleen? Kumpi kykenee valamaan uskoa siihen, että elämä voi vielä kulkea parempaan suuntaan?
Haavisto on mies, jonka jopa minunlaiseni hampuusi voisi kuvitella tapaavansa "silmän tasalta", Timo Soinia siteeratakseni. Niinistö elää ihan varmasti erilaisessa todellisuudessa kuin minä, tai ainakin erilaisemmassa kuin Haavisto.
Uskon jopa, että ehdokkaiden akateemisten saavutusten erot kääntyvät Haaviston eduksi. Hänen saavutuksensa elämässä ovat osoitus uskomattomasta kyvykkyydestä, tutkinnoista viis. Luulen, että aika moni ajattelee samoin. Jotkut ovat horisseet, että tutkinnoton presidentti olisi väärä signaali nuorille. Höpsis. Se on positiivinen signaali siitä, että maailma ja elämä ovat avoinna kaikille, eikä koulutus ole mikään ihmisyyden mitta. Sellaista signaalia aika moni tässä maassa kaipaa. Nimimerkillä yhteiskuntatieteiden maisteri, joka arvostaa omaa tutkintoaan melkein yhtä paljon kuin tämänhetkistä selkäkipuaan.
Entäpä kampanjoiden tematiikat? Niinistö luottaa yhä sanaan "työ", ja se on ihan reipasta. Ymmärrän työn ja hyvinvoinnin yhteyden hyvin, mutta Suomi on myös työuupuneiden, surkeasti organisoitujen työpaikkojen, ankeiden työilmapiirien ja työnteon yliarvostuksen maa. Minun kokemukseni mukaan ihmiset haluavat tehdä työtä, mutta työn täytyy olla mielekästä sekä sisällöltään, työehdoiltaan että tekotavoiltaan.
Haaviston keskeinen sanoma on se, että koetetaan tulla keskenämme toimeen työpaikoilla, kouluissa ja kaikkialla. Se on helvetin hyvä sanoma.
Presidentin tehtävien kannalta tärkeintä on se, että Haavisto ajattelee globaalisti ja katsoo tulevaisuuteen. Hän hahmottaa maailman minusta paljon kokonaisvaltaisemmin kuin Niinistö, jolla kyllä on talousjargon hallussaan. Kunpa nyt toisella kierroksella ei enää jauhettaisi pelkästään EU:sta, sillä maailma on paljon muutakin. Jos ja kun tenteissä keskustellaan laajasti kansainvälisestä politiikasta ja Suomen roolista siinä, Haavisto peittoaa Niinistön mennen tullen.
Haavisto-hysteria on mennyt varmasti monin paikoin överiksi. Myös Niinistön porukoilla on nyt täysi työ pitää kannattajakunnan ahdasmielisin siipi aisoissa. Kun ihmiset innostuvat näin valtavalla voimalla jostakin, ylilyöntejä sattuu.
Tästä huolimatta, kaikessa hysteerisyydessäänkin, tämä Haavisto-ilmiö on ehkä hienointa, mitä minä olen lyhyen elämäni aikana Suomen poliittisessa elämässä nähnyt.
Ja vielä, mainio Kaikki elämästä -blogi tyhjensi pajatson siltä osin, mitä ajattelen käsitteestä nimeltä "vastajytky". Se oli Eva Biaudet'n kampanjan keskeinen teema ja hän sai sillä ansaitsemansa tuloksen.
Kohti kakkoskierrosta. Panokset kovenee! Haavisto presidentiksi!
