torstai 27. lokakuuta 2011

Hyvää keskustelua

En ole kummoinen journalismikriitikko, mutta kehuja on helppo antaa. Olen tässä viime aikoina kuunnellut Yle Areenasta melkoisen läjän Tuomas Enbusken ohjelmia, joita hän tekee Yle Radio 1:lle joka torstaiaamu suorina lähetyksinä. Olen vissiin tulossa vanhaksi, kun kuuntelen jotain Ylen ykkösen asiaohjelmia, mutta tässä tapauksessa siihen on väkevä syy.

Suosittelen ohjelmien kuuntelua vilpittömästi, vaikkei miehen tekemisistä olisi aiemmin perustanut. Televisiossa Enbuske on ehkä sotkeutunut omaan nokkeluuteensa ja jäänyt aiheissaan pintatasolle, mutta radiossa hän on todella kovan luokan journalisti.

Formaatti on yksinkertainen: vajaa tunti keskustelua valitusta aiheesta muutaman vieraan kanssa. Poikkeuksena on presidentinvaalit-sarja, jossa on käynyt kukin ehdokas vuorollaan haastateltavana.

Kun Enbuske oikein onnistuu, hän saa vieraineen aikaan keskustelun, jossa käsitellään vaikeita aiheita hämmästyttävän kokonaisvaltaisesti ja syvällisesti. Kun ohjelma täytyy tehdä joka viikko, aina ei tietenkään mene ihan lapaan, mutta perustaso on korkea.

Ohjelman laadun ytimessä on Enbusken oma paneutuminen aiheisiinsa. Hän heittelee toisinaan asiantuntijavieraittensa väliin knoppeja, joista huomaa, että hän on tosiaan tehnyt kotiläksynsä. Vai kuinka moni osaa lonkalta heittää esimerkiksi Japanin valtion velkaantumisasteen?

Kun tähän lisätään saavitolkulla huumorintajua ja kriittisyyttä, saadaan erinomaista asiajournalismia. On vieraista kiinni, kuinka älykästä keskustelu on, mutta ohjelman isäntä tekee yleensä parhaansa. Poliitikoista on tietenkin vaikea saada mitään irti ja välillä vieraat ovat muuten vain epäkiinnostavia.

Enbusken lähtökohtana ei ole grillata tai etsiä paljastuksia, vaan pikemminkin haastaa ja provosoida esiin erilaisia näkökulmia. Toisinaan hän jumittuu liikaakin johonkin tietoisesti "ärsyttävään" väitteeseen. Parhaimmillaan hän tuntuu saavan vieraansa jotenkin poikkeuksellisen rehellisiksi. En tiedä, onko se vain tunne, mutta aika kova juttu joka tapauksessa.

Tässä suora linkki miehen kaikkiin ohjelmiin Areenassa

Ja tässä muutama itse valitsemani highlight:

Mikä on nuorten miesten asema yhteiskunnassa?
Miten itsemurhia voi estää?
Tekeekö laitehulluus onnelliseksi?
Sotaa vai rauhaa Naton kyljessä?
Mikä kumman suomalaisuus?
Mistä näitä ongelmia oikein tulee?

tiistai 11. lokakuuta 2011

Sanoinkuvaamatonta

Tämä ei ole musiikkiblogi eikä tästä varmaan sellaista tule, mutta nyt on pakko todeta seuraavaa.

Infernon sivuille tuli eilen ennakkokuunneltavaksi kaksi lähiaikoina ilmestyvää levyä, Insomniumin One for Sorrow ja Sólstafirin Svartir Sandar. Näiden kuuntelujen ansiosta Infernon sivujen yhden päivän kävijäennätys meni komeasti uusiksi.

Tämä on äärettömän lohdullista. Kumpikin levy on näet juuri niin järjettömän hyvä, että koko maailman kannattaa niitä kuunnella. Olen todella iloinen siitä, että saan omalla avustajapanoksellani Infernossa olla auttamassa tämän fantastisen musiikin saattamista maailman tietoisuuteen.

Sólstafir tulee Islannista, Insomnium Suomesta. Kumpikaan yhtye ei häpeile, peittele eikä piilottele sitä, mistä on kotoisin. Sólstafir teki koko tupla-albuminsa alusta loppuun islanninkieliseksi, Insomnium puolestaan tarjoaa niin suomalaiskansallista melodiaa, ettei sellaista voisi minkään muun maalainen yhtye saavuttaa.

Tärkeintä on kuitenkin tunnelma. Tässä tullaan nyt siihen pisteeseen, jossa mitkään tämän tai minkään muunkaan maailmankaikkeuden sanat eivät riitä yhtään mihinkään. On ihan turha yrittääkään kuunnella esimerkiksi Insomniumin Only One Who Waitsia tai Sólstafirin Fjaraa ilman kyyneleitä.

Ottakaa, hyvät ihmiset, haltuun.

Insomnium - One for Sorrow
Sólstafir - Svartir Sandar