Viime viikonlopun Tuska-festivaali Helsingin Suvilahdessa antoi oivan kehyksen niille mietteille, joita Anders Breivikin perjantainen joukkosurma herätti. Vietin yhden kesän parhaista viikonlopuista, ja samaan aikaan toisaalla terroristi teloittaa kylmästi ja suunnitellusti valtavan määrän teinejä kesäleirillä.
Kuulin tapauksesta vasta lauantaina aamulla. Sunnuntaina Tuskassa esiintyi norjalainen ja norjaksi laulava Kvelertak, johon en ole kovin syvällisesti perehtynyt, mutta nyt bändi todisti minulle voimakkaalla tavalla jotain.
Koko porukalla oli surunauhat kärsivarsissaan, ja keikka oli kaikessa vimmaisuudessaan todella kova. Alussa piti oikein kyynelehtiä, niin tyylikkäästi bändi hommansa hoiti. Se ei lypsänyt ihmisten järkytystä viittaamalla tapaukseen spiikeissään tai muussa, vaan antoi parasta mahdollista sielunhoitoa erinomaisen keikan muodossa.
Johtopäätös on yksinkertainen. Aggressiivinen musiikki on mitä mainioin keino käsitellä aggressiivisia tunteita. En puhu nyt Breivikin tunteista, vaan hänen tekonsa ja agendansa herättämistä tunteista. Järkytys kääntyy aina jossain vaiheessa vihaksi ja katkeruudeksi, enkä voisi kuvitella parempaa tapaa purkaa tämän tapauksen synnyttämää vihaa kuin takoa päätään norjalaisbändin keikalla. Olen aivan varma, etten ole ainoa, joka tunsi näin.
Lueskelin eilen Breivikin manifestia. Häntä on kovasti pyritty demonisoimaan ja leimaamaan sekopääksi, mutta manifestin perusteella hän on ihan samalla tavalla pohjoismaisen nationalismin ja "maahanmuuttokritiikin" äärisiipeä kuin islamistiterroristit ovat fanaattisen islamin äärisiipeä. Eli eivät sekopäitä, vaan äärimmäisiä fanaatikkoja, jotka ovat löytäneet maailmasta selkeän vihollisen.
Breivikin argumentit islamista, multikulturalismista, marxismista, feminismistä ja vihervasemmistosta ovat ihan samoja kuin Suomessakin viljellään, vain kärjekkäämmin esitettynä.
Surullisinta tässä tapauksessa on se, että se tapahtui. Aiheeseen ei kannata takertua enempää kuin tämän diplomaatti Eirik Bergesenin kirjoituksen verran.
Sen sijaan raskasta rockia, metallia, punkkia, hakkausta, huutoa ja sahausta kannattaa soittaa, kuunnella ja harrastaa niin paljon kuin sielu sietää. Se minulle taas viikonloppuna valkeni.
