Nyt keskustellaan kovasti yleisestä asevelvollisuudesta, koska Ohi on -kampanjassa kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen yleisen asevelvollisuuden lakkauttamiseksi. Oma nimeni allekirjoittajista jo löytyy. Monet sulkeiset ehditään vielä pitää ennen kuin tällainen aloite pannaan täytäntöön eduskuntakäsittelyssä, vaikka se sinne asti etenisikin. Mutta hyvä että avaus on tehty, saadaanpahan keskustelua.
Joskus lakkauttaminen tapahtuu, siitä olen varma. Perustelut lakkauttamisen puolesta ovat vedenpitävät ja niitä on moni minua ansiokkaampi blogaaja jo listannut tyhjentävästi, kuten Elisa Kivistö tässä ja Otto Lehto tässä. Lyhyesti: yleinen asevelvollisuus on tasa-arvon kannalta räikeästi syrjivä, sodankäynnin kannalta vanhanaikainen ja talouden kannalta kustannustehoton järjestelmä. Sitä halutaan ylläpitää ennen kaikkea perinne- ja tunnesyistä, vaikka kuinka jankutettaisiin koko maan uskottavasta puolustuksesta.
Keskustelua seuratessani olen miettinyt, miksi aika ei ole kullannut omia inttimuistojani. Edellisessä postauksessani mainitsin, kuinka nuorempana "kärsin, kun minulle osoitettiin ulkoapäin jokin kokemus tai tehtävä vain siksi, että sen avulla liittyisin johonkin laajempaan kaanoniin". Tällaisia olivat ennen kaikkea rippikoulu ja armeija. Kuvaavaa on, että olen sittemmin eronnut paitsi reservistä myös kirkosta.
Minusta on sikamaista, että valtiollinen väkivaltainstituutio kaappaa nuorilta miehiltä vähintään puoli vuotta sellaisessa elämänvaiheessa, jossa identiteetti, ajatusmaailma ja elämä muutenkin ovat vasta oraalla. Siviilipalveluksen pituus tuntuu suorastaan kiusanteolta, totaalikieltäytyjien vankilatuomioista tai jalkapannoista(!) puhumattakaan. Nokkeluus tietenkin auttaa. Monet terveet ja täysipäiset asevelvolliset vehkeilevät itselleen palveluksesta vapauttavan C-terveysluokituksen, ja heille siitä täydet pisteet.
Nykyisenlaista armeijaa perustellaan myös muista kuin sotilaallisista näkökulmista. Puhutaan miesten koulusta, sosiaalistavasta vaikutuksesta, erätaidoista, ylivertaisesta johtajakoulutuksesta ja ties mistä tapakasvatuksesta. Mikään näistä ei yleistä asevelvollisuutta perustele. Mitä johtamiseen tulee, tämä Tommi Hermusen kirjoitus tiivistää minunkin näkemykseni armeijan johtamismallista.
Eräs kummallisimmista asevelvollisuuden perusteluista on vetoaminen sotaveteraaneihin. Minä en vain kerta kaikkiaan näe yhteyttä sotaveteraanien kunnioittamisen ja varusmiespalveluksen suorittamisen välillä.
Yllätyin silloin 19-vuotiaana siitä, millaista arvomaailmaa valtion ylläpitämässä laitoksessa viljeltiin. Umpikonservatiivinen ja mustavalkoinen maailmankatsomus, muukalaisviha, ankeat sukupuolikäsitykset ja yleinen matalamielisyys jylläsivät. Ei niissä minulle sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä ollut, mutta olisin kuvitellut armeijan edes yrittävän olla jotenkin moderni instituutio. Edustihan se minun silmissäni valtiota, johon oli vastikään valittu ensimmäinen naispresidentti, joka siis oli myös puolustusvoimien ylipäällikkö.
Olin naiivi. Tietysti on niin, että sellainen kuvitteellinen sodankäynti, johon asevelvollisuusarmeija oman eetoksensa mukaan soveltuu, vaatii matalamielisyyttä. Siinä ei ole sijaa inhimillisyydelle. Ihmisen täytyy taantua sotilaaksi. Tätä taantumusta armeijassa harjoitellaan ja harjoitetaan.
Mutta kun se asevelvollisuusarmeijan kuvitteellinen sodankäynti on kirjaimellisesti kuvitteellista. Tässä ajassa todelliset uhat ovat toisenlaisia. Miksi siis velvoittaa ihmisiä tilapäiseen taantumukseen? Aina silloin tällöin nousee pieni kohu jostakin armeijassa tapahtuneesta hölmöilystä, kuten vuonna 2009 kävi. Julkitulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.
Aina taantumus ei ilmeisesti ole edes tilapäistä. En tiedä teistä, mutta kyllä minusta esimerkiksi tämä Aliupseeriliiton puheenjohtaja Leinon kirjoitus edustaa älyllistä vähäväkisyyttä, oli asiasta mitä mieltä hyvänsä.
Kaikesta huolimatta tunnen paljon fiksuja ihmisiä, jotka ovat käyneet armeijan mielellään ja pitävät sitä positiivisena kokemuksena. Miehiä ja naisia. Maanpuolustustahtoa suomalaisilla on sen verran, että eiköhän maanpuolustuksen voisi järjestää jotenkin järkevämminkin kuin asevelvollisuudella. Miten? Tekisi mieli sanoa, että miten tahansa, kunhan ei näin.
