Asian ytimessä on viha, ja sitä sinkoilee nyt moneen suuntaan. Se liittyy kiinteästi rasismiin, mutta kyllä "suvaitsevaistokin" on viime aikoina osoittanut, että täältä pesee. Sormella osoittelu, halveksiva naureskelu, kauhistelu ja lehtijuttujen mukaan jopa tappouhkaukset kuuluvat keinovalikoimaan.
Meidän on elettävä tässä yhteiskunnassa ja siedettävä sellaisia ihmisiä ja näkemyksiä, jotka eivät meitä miellytä. Jos joku on rasisti, se ei oikein auta, että kiellämme olemasta. Tällaisena aikuisten ihmisten ajatuspoliisina en edes haluaisi toimia. Vihaan rasismia, mutta jos se on jonkun aivoihin juurtunut, se ei oikeuta minua vihaamaan ihmistä. Olemme vastuussa vain itsestämme, ja siinä on monelle jo ihan liikaa vastuuta.
Tietenkin on selvää, että rasismi on vastenmielistä ja perin juurin ankeata. Se on myös oma valinta, toisin kuin syntymäpaikka tai ihonväri. Mutta se hysteria joka syntyy, kun kansanedustajaksi vahingossa päässyt sahuri sanoo "neekeriukko", on jo liikaa. Vihaan ei kannata vastata vihalla. Sama pätee eduskuntamme hallintovaliokunnan puheenjohtajaan. Vaikka viha olisi millaisella akateemisuudella ja aatehistorialla älyllistettyä, vihaa se silti on. Sitä vastaan ei kannata hyökätä sokkona ja verenmaku suussa, koska se lietsoo vain lisää vihaa.
No, tästä pääsemme varsinaiseen asiaan, joka on viha. Väitän, että viha on yhteiskunnassamme tabu ja omituinen kipupiste, joka siksi usein purkautuu ikävillä tavoilla toisia ihmisiä kohtaan. Ihminen kokee pettymyksiä, epäonnistumisia, närkästymistä, epäoikeudenmukaisuutta ja surua valtavasti lapsesta saakka ja varsinkin teininä. Se kaikki siittää vihaa, jota pitää pystyä purkamaan jotenkin. Viha on valtava voima, joka ei välttämättä kesyynny. Silloin se pitää valjastaa.
Vihan käsittelyyn yhteiskunta ei anna minkäänlaisia välineitä. Vihaisuus on aina "ongelmakäyttäytymistä". Jos lapsi piirtää koulussa veriroiskeisia sotakuvia, kun pitäisi piirtää kukka-asetelmia, se on huolestuttavaa ja merkki jostakin pahasta, vaikka asia on aivan päinvastoin.
Ihmisten tulisi lapsesta saakka antaa tutustua omaan pimeään puoleensa. Viha on mahdollista valjastaa henkilökohtaisen kehityksen ja itsevarmuuden polttoaineeksi, ilman että se vahingoittaa ketään. Se on mahdollista kääntää positiiviseksi voimaksi, mutta koska sitä tukahdutetaan jatkuvasti, se pullahtaa usein arvaamattomana ja vaarallisena ulos.
Avainroolissa on itseilmaisu, jonka avulla tunteita voi käsitellä ja hahmottaa. Ongelma on se, että jos lapsi ilmaisee itseään aggressiivisesti, se yleensä säikäyttää muut ja sitä pyritään jotenkin korjaamaan. Ojasta allikkoon.
Vihaa on, halusimme tai emme. Meidän täytyy huolehtia siitä, ettei se löydä kohteita muista ihmisistä, vaan vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Kun vihasta tulee polttoaine, joka auttaa kantajaansa kulkemaan pystypäin ja muita kunnioittaen, se on suorastaan hyödyllinen asia. Viha vääryyttä kohtaan on varmaan kaikkien maailman hyvien tekojen taustalla vähintään yhtä paljon kuin rakkaus oikeutta kohtaan.
Olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat kirkkain silmin, ettei heissä ole lainkaan vihaa. Jos näin on, hieno juttu. Mutta jos ja kun vihaa tässä maailmassa on, välttäkäämme sen kohdistamista toisiin ihmisiin tai muihin luontokappaleisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tätä mieltä minä olen, entä sinä?